31.8.2015

Purkinpohjat, luku VII

Kun on riittävän laiska, jaksaa hamstrata tavaraa ylettömiä määriä tiettyyn pisteeseen saakka. Minulla se on purkinpohjien osalta yksi 120 cm leveä iso alakaapiston laatikko kodinhoitohuoneessa. Kun se on tullut hamstrattua täyteen tyhjää purkkia ja purnukkaa, on viimeistään aika suorittaa tarkastelujakson arviointi kuluneiden tuotteiden osalta. Tutut jutut sivuutetaan jälleen pikamaininnoilla, sillä niistä voitte lukea tarkemmin purkinpohjat-tunnisteen takaa. Seuraavaksi vuorossa purkinpohjat puolelta vuodelta. Aika pitkä aika säilytellä näitä, sanoisin.

 Kyllä. Se on ISO Ikean kassi...



Kädet ja kynnet

Poikkeuksellisen vähän tavaraa tämän otsikon alle. BlissKiss Pure Nail Oil -kyniä ja täyttöpullon olisin voinut listata, mutten löytänyt pulloa mistään ja kynät on täytetty uusiokäyttöön. Kynsilakanpoistoaineista puhtaan asetonin rinnalla käytän X-tran kulttimaineessa olevaa poistoainetta. Moni vannoo tämän nimeen, niin minäkin. Eikä eniten sen vuoksi, että sitä saa superkätevästi kauppareissulla. Anne Semonin käsirasva on jostain hotellista napattu, kun omani ei ollut mukana. Ei erikoisia jihuu-huutoja nostattava, varsin notkea rasva. Tuoksu ymmärrettävästi hyvin yksinkertainen, että sopii mahdollisimman monelle. Kynsiliimoja kaksin kappalein, joten olen selkeästi tölvinyt raaputtimiani pitkin kevättä sinne sun tänne. Olen jokseenkin väleissä kynsiliimojen kanssa, enkä siksi lähtökohtaisesti katso niitä pahalla silmällä. Kissin sivellinmallissa toimi kaikki, korkki ei jumittunut (mikä on niiiiiin ärsyttävää) ja liima oli juoksevaa vielä lopussakin. Naturelin kynsiliiman nappasin Carlsonin alelaarista ja kaduin ostosta lähes välittömästi. Jankkia koko p... ullo. Käytin kerran, korkeintaan kaksi ja hyvästelin mähmän poisheitettäviin. Note to myself: älä osta kynsiliimaa alelaarista, sille on syynsä miksi se on siellä.



Kasvot

Puhdistussektorilla kasa luottotarvikkeita. Cilsin Demasq silmämeikin poistoaine, jota on ollut käytössäni jo vuosia. Lorkun Sublime Glow on saanut hehkutusta jo monessa postauksessa ja jälleen olen tyhjentänyt yhden putelin - helppoa ja nopeaa öljypuhdistusta. Clarinsin Gentle Foaming Cleanser puhdisti kasvot hellävaraisesti, mutta en tykästynyt sen tuoksuun, joka on mielestäni kovin saippuainen. Neutrogenan Blackhead eliminating kasvojenkuorinta-aine on ihanan tuoksuista ja kuorintarakeet ovat juuri sopivankokoisia. Raikastaa ja heleyttää kasvoja, vakkaripurkki suihkuseinällä. Testiin saatu philosophyn purity oli ihana yllätys, en tiedä olisinko lähtenyt kokeilemaan itse. Tuoksu purityssä, kuten muissakin tuotteissa on jälleen mainio, ja se on 2 in 1 eli sillä voi pestä sekä kasvot että silmämeikin. Vedenpitävän ripsarin kanssa temppuili vähän, mutta en ollutkaan puhdistanut silmiä sitä ennen lainkaan. Ja viimeiseksi HG-tuotteekseni noussut Garnierin monessa blogissa hehkutettu misellivesi. Puhdistus ja kasvovesi samassa. Jos joskus aamuyön pimeinä tunteina tuntuu, ettei pitkäksi venähtäneen illan jälkeen silmä oikein pysyisi auki kasvojenpesun vertaa niin tämän kyllä jaksaa tehdä! Hyväntuoksuinen misellivesi pyyhkii meikit ja liat kasvoilta hetkessä. Jopa silmämeikin, jota aluksi epäilin vahvasti. Toinen pullo jo pitkän matkaa käytössä, suosittelen jos et ole vielä kokeillut. Myös muilla merkeillä on vastaavia misellivesiä, mutta tässä on hinta-laatusuhde kyllä kohdillaan.


Sinipakettisia kasvorasvoja olin tyhjennellyt kiitettävät määrät, lienee ollut kuivakka iho.. :)
Clarinsin HydraQuench Creamin ostin ensin tuossa tuubimallissa eräässä Clarins-setissä ja ihastuin! Täydellistä kosteutusta minun pintakuivalle sekaiholleni! Koostumus on mukavan ohutta, lähes geelimäistä eikä jätä kasvoilleni tahmeaa rasvatunnetta. Imeytyy siis hyvin nopeasti. Tästä rakastuneena ostin purkkimallisen samaisen tuotteen ja tulokset näkyvät tässä - sekin on tyhjänä purkinpohjissa ja uusi purkki nököttää käytössä. Tarvitseeko sanoa, että koukutuin...?
Garnierin Nordic Moisture Match oli pikaostos, mutta hyvä sellainen. Vaihtelin käytössä tuon Clarinsin kanssa ja tykkäsin kyllä Garnieristakin. Markettirasva eli helppo saatavuus myös ruokaostoksilla. Lumenen Arctic Aqua Moisture Boosteristakin olen muistini mukaan tarinoinut aiemminkin, se on geelimäisenä kosteuttajana aivan ihana kesäkäytössä. Yves Rocherin yövoidetesteri oli pehmeää ja täyteläistä silloiselle talvi-iholleni, mutta en voisi kuvitella tällääväni tätä jatkuvasti naamaani ilman, että saisin kasvoni kukkimaan hurjasti. Minun iholleni pidempiaikaisessa käytössä turhan tuhtia, kuten yövoiteet yleensäkin. Philosophyn When hope is not enough -seerumi on saatu testattavaksi ja tunnustettu kyllä ihanaksi aineeksi. Kosteuttaa, napakoittaa ja tuoksuu vielä hyvältä. Tekisi mieli valella tällä itsensä kauttaaltaan, mutta saattaisi tulla turhan kalliiksi. Jätän siis käytön vain kasvojen alueelle.


Meikkiryhmä sisältääkin sitten taas sanoisinko jännittäviä tuotteita. Luetuimpien postausteni kärjessä kiikkuva ja jatkuvasti hakusanojen osumia keräävä RefectoCilin Eyelash Growth Booster ripsiseerumi oli pitkään unohduksissa. Ja sen huomasin ripsityngistäni erittäin selvästi. Kun löysin aloittamattoman seerumin laatikostani, ymmärsin että edellinen on syytä käyttää pikapikaa ja ottaa jemmakin käyttöön. Ai mikä hamsteri..?
Vasemmassa reunassa oleva kynäntöpö on The Body Shopin peitekynä värisävyssä 01. Ihana monikäyttötuote; peitetehtäviin näppylöille, kirkastajaksi tummille silmän alusille, alarajaukseen sekä katseen nostajaksi kulmien alle. Jäiköhän muita hyviä käyttökohteita listaamatta? Jos sinulle tulee mieleen niin hihkaise minulle ja toisillekin vinkiksi kommenttikenttään. 

Rimmelin aurinkopuuteri 3D Bronzer on ollut ihana kasvojen värisävyn lämmittäjä, kuten näkyy. Vanha kuin taivas tosin, mutta kun löysin joskus kosmevarastojani läpikäydessä, en raskinut heittää pois, kun pannunpohjakaan ei vielä paistanut. Nyt kyllä paistaa ja muruset ovat enää jäljellä, joten luovutan tämän kanssa. Lumenen kulmakynä 2 Harmaanruskea on luottotuote, tätä käytän aina. Ei lisäselityksiä, sitä on vain pakko olla koko ajan kotona. Ripsareista olin muistanut nakata purkinpohjalaatikkoon ilmeisesti vain nämä kaksi..? Maybellinen Illegal Length sekä normina että vedenkestävänä. Näissä on töppöripsilleni hyvä ripsivärimassan koostumus, sopiva harjaosa sekä tekee ripsistäni pidemmät. Ostan, kiitos. Peitevoideputkilo on iHerbin ostoksia joskus ja toimi ihan kuten pitääkin, mutta en ole vain saanut uusittua ostosta. 
Mutta sitten siihen jännittävään tuotteeseen.
Kuka tunnistaa merkin Constance Carroll...? Voin palauttaa itselläni muistikuvia jälleen hataraan teini-ikään (ehkä), jossa tämä irtopuuteripurnukka on saattanut olla osallisena. Paino sanalla ehkä, sillä en voi olla varma aikaikkunasta, mutta siitä olen varma, että se on tapahtunut viime vuosituhannella. Tämä löytyi ulkovaraston jostakin jemmalaatikosta ja käyttöaste on ollut sitten teinivuosien... nolla. Ohutta irtopuuteri oli edelleen, kun avasin rasian. Tuoksu palautti mieleen vanhoja muistikuvia, huvitti suorastaan. Mitenköhän usein teen vielä tällaisia löytöjä? Hämmentäviä löytöjähän on tullut vastaani ennenkin, josta yksi tässä.



Pilleripurkit

Pilleripurkit -otsikon alle oli kertynyt normisti magnesiumia sitraattimuodossa. Vakiohyvää niin mielelle, kropalle kuin kynsillekin. Sana-solin Vitanallet monivitamiinit ovat tämän kesän ostos, jotka upposivat junioreihin kuin veitsi sulaan voihin. Meillä ei ole onneksi ongelmia normimuotoistenkaan vitamiinitablettien ottamisen kanssa, joten karkkikytkös vitamiinien kanssa ei ole meillä pakollinen. Ymmärrän heitä, joille tämä on helpoin keino lisävitskuille. Maistelin näitä itsekin (lapsille 1 nalle/päivä, aikuiset saavat herkutella 2 nallea päivässä) ja maistuvat hedelmäisiltä ja tuntuvat ihan nallekarkeilta. Voiko näissä oikeasti olla vitamiineja :D ? Neurobion forte on B-vitamiinia, jota otan talviaikaan. Cocovin kookosöljy on yhtä monikäyttöinen kuin aiemmin esitelty kaverinsa ja kookosöljyä löytyy kotoa lähes poikkeuksetta.



Sitten vielä ekstrakuva:
Ei liity suoranaisesti kosmetiikkaan, mutta jos ja kun lukijoissa on monenkirjavaa kansaa, tämä tuote saattaa olla vielä jollakin löytämättä. Kyseessä on sappisaippua. Sonett-merkin alta löytyy sekä kiinteää palasappisaippuaa että tällaista nestemäistäkin. Sappisaippualla irtoavat rasva-, veri- ja ruohotarhat ja se on erityisen suosittua vauvaperheissä, joissa sinappituotokset tahrivat vaatteita :) Meillä tämä on ollut vakiovaruste kestovaippa-ajoilta asti, nykyään tosin ihan muissa tahroissa. Sappisaippuaa hierotaan tahrakohtaan ja voidaanpa sitä lorauttaa pesuainelokeroonkin. Oletteko tutustuneet ja toimiiko teillä?

Tässä ensimmäinen erä puolen vuoden purkinpohjia, toinen postaus odottaa vuoroaan, jossa sukelletaankin sitten hiusosastolle :)

27.8.2015

Vihreä liukuväri

Pientä hempeyttä ilmassa. Tai siis kynsillä. Ihan vain sen verran, ettei pojaksi luulla.

Pohjalla Gina Tricotin Pearia pari kerrosta. Päälle liukuväreissä OPIn You Are So Outta Lime! ja tummempi saman merkin metsänvihreä Don't Mess With OPI. Leimauksen ylle satoi hiljalleen... ei, tällä kertaa ei Sitä keijupölyä (Fairy Dust), vaan mieheni jo viime vuonna syntymäpäiväkseni ostamaa Lumenen vihreänsävyistä glitterherkkua Jewel Green. On siinä ollut kosmemyyjillä hymy herkässä, kun on isäntä ollut lakkapurkki jos toinen kädessä vertailemassa :) Mutta onnistunut ostos, vihreää glitteriä ei vielä löytynytkään.



Hemppis. Kyllä vain.







Suositelkaas mulle hyviä liukuyhdistelmiä!

24.8.2015

Koristelutapa: reverse stamping eli leimadecalit

Näistä kynsistä on taasen aikaa. Kuvaushetkellä ollaan nimittäin ehkä pääsiäisessä, kevään viileä valo tulvii ikkunoista eikä kesän lämpimistä (josko niitä nyt on ollutkaan..) ei ollut vielä tietoakaan.

Koristelutyyleistä reverse stamping eli suomeksi leimadecalit ovat olleet jo tovin kynsibloggaajien harrasteena. Kyseisessä koristelutyylissä leima nostetaan leimatyynyyn, mutta koristellaankin eri värein se jo siinä paikallaan ollessa.  Annetaan kuivaa stamperiin ja päällystetään päällyslakalla, jolloin kuvan voi nostaa kynnelle helposti. Kynnelläoleva kynsilakka kannattaa olla tuoretta tai edes nihkeää, että decali tarttuu paremmin. Lopuksi koko komeuden päälle vielä päällyslakka ja avot - hieno tuli! Kannattaa kuukkeloida tai katsella youtuben ihmeellisestä maailmasta ohjeita, jos tuntuu että lisäselvitykset ovat tarpeen. Mukavaa tämä kyllä oli, tässä on ihkaensimmäiset tuotokseni:


Näin siis lähdettiin käyntiin, kuvan reunat luonnollisesti repsottaa vielä tässä vaiheessa, mutta halusin ottaa teille jo kuvan siitä, miten leimadecali on tosi helppo laittaa paikalleen. Kynsilakanpoistoaine tai suora asetoni kyllä hoitaa repsotukset siistiksi.




MoYou Londonin laatta Pro XL 12 jälleen käytössä, siinä on niin hurjasti ihania kukkakuvioita. Lakkoina OPIn Where Did Suzi's Man-go?, I Just Can't Cope-acabana, Live.Love.Carnaval, Don't Mess With OPI sekä You Are So Outta Lime!. Pohjalla Essien Sugar Daddy, minulle se paras ranskislakka. Leima on tehty Konadin mustalla, johon lakkoja on maalattu pienellä sudilla.



Lopuksi vielä niitit Born Pretty Storelta, jolloin olin varsin tyytyväinen silloisiin kevätkynsiini. Ja mikä jottei nämä voisi laittaa nyt kesällä uudemman kerran kynsille, ovat sen verran herkut.



Oletteko kokeilleet näitä leimadecaleita?

20.8.2015

Vertailussa OPI ja Essence

Kesän lohenpunaiset lakat tarttuivat tuossa päivänä muutamana käteeni, koska onhan tähän loppukesään nyt jollain tavalla kesämieltä saatava. OPIn Live.Love.Carnaval ja Essencen Mandarine Bay olivat vierekkäisillä tikuilla sisävalossa katsottuna varsin samanoloisia, joten päätin kokeilla niitä kynsille ja viedä valmiin tuotoksen luonnonvaloon arvioitavaksi.

Jo ulkona katsellessa ja näitä kuvia tarkemmin tutkaillessa meinasin revetä hirnumaan, sillä eihän näitä nyt voi samalla suorallakaan vertailla! :D 
L.L.C on todella paljon korallisempi kun taas Essence kääntyy selvästi enemmän oranssinpolttamaan lohenpunaiseen. No jälleen yksi vertaileva tutkimus tehty, jolla ei ole paljoakaan todistusarvoa :)

Tässä lakat varjossa:
 OPI keskisormessa ja nimettomässä, Essence etusormessa ja pikkurillissä.

Tässä lakat puolestaan auringonvalossa:
 


Iskeekö korallilakat teihin? Tarvitsenko molemmat?

17.8.2015

Kukkatapetti

Seuraavaksi vuorossa taas leimauksia. Pohjalla Gina Tricotin keltaisenlime Pear, jota on kynnellä pari-kolme kerrosta. Ensimmäisillä ei peitä vielä uskottavastikaan, mutta paranee jo toisella kerroksella.


Päälle leimasin Essencen I  My Blue Jeans:llä, joka on syvän tummansininen, hieman mustikkaisen sävyinen mattalakka. Ihana väri ja itsessäänkin varsin kaunis lakka, mutta kokeilin nyt ihan huvikseni leimaukseen ja kohtalaisen kivasti kuviot nousivatkin MoYou Londonin Pro XL 12 -laatasta. Jonkin verran rakoilua näkyy kuvissakin. Näin jälkeenpäin on hyvä päsmäröidä, että kannattaa seuraavalla kerralla kokeilla vaikka leimasimen pyöräyttämistä kuvan nostovaiheessa.. Koko komeuden päälle vielä Dance Legendin satiinimattalakkaa, jonka tuomasta erosta kuvapari alla:




Lopuksi vielä kukkien keskelle dotting toolilla pienet kimalteet Lumenen Green Jewel lakasta.





Mitäs pidätte? Mulle tästä tuli ihan kukkatapetti-fiilis! 

Eikun kahvia pieneen posliinikuppiin ja aamukahvien juontiin, 
onhan tänään loman jälkeinen haastava ensimmäinen työaamu.

13.8.2015

Dior Star 775

Varoituksen sananen. Kuvatulva.

Useinhan täällä vilisee kuva jos toinenkin lakkauksesta, mutta nyt ollaan taas todellisen kavalkadin äärellä. En sitten millään osannut päättää mitä jättäisin ja mitä poistaisin. Useimmat bloggaajat kuvaavat kymmeniä tai parhaat satoja otoksia löytääkseen Sen parhaan, enkä minäkään tee tässä tällä kertaa poikkeusta. Kuvia tähän settiin tuli räpsittyä jälleen hurjasti; milloin tarkennus osui just viereen, milloin valotus oli ihan jossain minne.. no valotus ei pääse. Toisaalta kuvaaminen oli vaan niin mielettömän kivaa, kun lakkaus ja leimaus olivat mieleisiä.


Pohjalakkana Gina Tricotin Peach, jossa hohtaa kaunis hento shimmer. Maukkaan värinen näin kesäksi, vinks. Lakka asettui kohtalaisen lyhkäisille kynsilleni oikein kivasti, kerroksia kaksi.





Leimauksessa esiintyy Diorin karpalonpunainen Star, joka oli käytössä myös pääsiäiskynsissä, tuolloinkin koristeluroolissa. Tämä lakka täytyy päästää koko kynnelle, se suorastaan huutaa jo sitä! "Minä en ole mikään pelkkä koristelulakka, !#¤%!", kuuluu Alexista. Väri on upea, ei peruspunainen vaan kylmään taittava. Herkullinen. Nimettömän kuvio on BornPrettyStorelta saadusta laatasta BP-21 ja leimattu MoYou Londonin stamperilla. Tätä kuviota voisin käyttää loputtomiin, se on vaan niin K A U N I S.


Etu- ja keskisormi on leimattu samaisella Diorin lakalla, leimat ovat MoYou Londonin Pro XL kokoelman laatasta numero 12.









Mukavaa päivää ystävät!


10.8.2015

Minttuherkut

Seuraavista pirteistä kesäkynsistä iso kiitos Heidille, sillä värimaailma on vakoiltu Heidin instatililtä!
Alla Essencen Prince Charming ja aksenttikynsissä (myös peukalo) Ginan valkoinen. Leimaukset vastakkaisilla Konadin väreillä ja leimat MoYou Londonin Pro Collenction XL laatoista 11 ja 12.






Loppuun vielä Dance Legendin satiinilakkaus pintaan ja valmiit kynnet olivat kyllä tosi mieleiset!





6.8.2015

AH MM-kisat menivät jo...

Ai kävikö tässä niin, että ampumahiihdon MM-kisat menivät jo????

Nehän kisattiin tuossa naapuripitäjässä, Kontiolahdella, lumien aikaan (!) maaliskuussa. Ja koska olin jo armottomasti myöhässä näiden raaputtimien julkaisun kanssa, päätin että vedetään sitten ihan huimat överit. Laitetaan talvi kesän keskelle. Ei tässä nyt niin kamalasti olla järjettömillä helteillä päästy keulimaan tänän kesänä etteikö uskaltaisi. Toppatakkia ja villasukkaa sai kaivaa päälleen ihan heinäkuussakin! Joten mikä estää laittamasta nämä esille nyt näin kesäaikaankaan - eipä mikään.

Joten muita mukisematta: AH MM 2015 -kisakynnet olkaa hyvä!



Lakkoja kynsillä on runsain mitoin, sillä kynnet on väsätty kisailmeen mukaisiksi. Teippailuja suoritettiin ahkerasti ja pikakuivattaja tuli taas tutuksi, kun tyypillisesti näitä piti väsätä myöhään illalla. Ja reiluuden nimissä paljastettakoon, että Katjamarialla on ollut samanlaiset teemakynnet esillä jo ihan kisa-aikana! Toiset ehtivät julkaistakin omat tuotoksensa oikeaan aikaan :)

Kisailme vertailun vuoksi ohessa:
 

Kuva sivulta: http://www.kontiolahtibiathlon.com


Käytetyt lakat:
Kure Bazaar - Urban
Kiko - 368 Burnt Orange
Kiko - 294 Indigo
OPI - I Vant To Be A-lone Star
IsaDora - South Beach
Essence the matt - i  my blue jeans





Jokos alettais odottamaan, että syksyn sateet tulee 
ja "kohtahan se on jo joulu..." ? :D

3.8.2015

Koralli-Essence ja holo

Hyvää huomenta kesäsävyisistä kynsistä!

En meinaa saada tarpeekseni näistä kesäisesti ihonväriä imartelevista korallinpunaisen sävyistä. Pohjalle pääsi jo vertailussakin ollut Essencen geelilakka Mandarine Bay, joka käyttäytyy tykkä todella, todella mallikkaasti. Onneksi hankin tämän, sillä enää sitä ei meidän Essencen metrihyllystä löydy, kuten ei turkoosia Prince Charmingiakaan. Lisää onneksi tulee koko ajan!

Päälle sipaisin Dance Legendin i h a n a i s t a unelmanohutta hololakkaa, jolla kaikista lakoista saa hololakan! JEI! Niin täydellistä kesälakkaa että. Vai käykö kieltäminen?




Pirteää päivää ystävät!