24.2.2015

Cutrin WINTERiSM

Täällä meidän korkeuksilla lunta on vielä kunnon kinoksiksi asti ja viimeksi viikonloppuna tuprutti tiskirätin kokoisia räntärätkyjä vaakasuunnassa. Talvi on siten vielä täydessä käynnissä, vaikka ihana aurinko antaakin jo esimakua tulevasta keväästä! Tämänpäiväinen tietoisku kohdistuu hiuksiin näin talvella.


Hiustenhoidossa - kuten käsienhoidossakin - talviaikaan kosteutus on no, jos ei nyt kaiken a ja o niin vähintäänkin seuraavissa kirjaimissa jo tärkeyslistalla. Kosteutetut kädet ja kynnet kestävät pakkasta paremmin ja samoin on hiusten laita. Kunnolliset kosteuttavat pesuaineet ja hoitoaineet auttavat hiusta kestämään kuivan ja kylmän talven rasituksia. Cutrinin WINTERiSMin tuotteet kosteuttavat ja suojaavat hiusta, kun ne altistuvat näin talvella kylmän ja suurten lämpötilavaihtelujen aiheuttamille rasituksille kuten kuivuudelle ja hiusten katkeilulle. Sanonpahan vielä senkin, että kunnon muhittelu kookosöljyssä tai varsinaisessa hiusöljyssä ei myöskään tee ainakaan hallaa, heh.




Nämä Cutrinin talvisesongin tuotteet sain uunituoreeltaan marraskuussa kyytiini ihanalta kampaajaltani ja lupasin kertoilla hänelle niiden toimivuutta. Nyt putelit ovat loppupuristelussa ja käyttökokemusta näistä on karttunut riittävästi. Samalla vaivalla jaan tietoni myös teille, jos tästä jollekin teille olisi apua. 

Cutrinin WINTERiSMissä on tunnistettava mustaherukkainen tuoksu. Sesonkituotesarjassa on ollut myynnissä vain sampoo ja hoitoaine. Sampoo pesee hellävaraisesti (lue: ei narsku) ja tuoksu ei hyppää liikaa päälle. Vaahtoaa meikäläiselle mukavan paljon. Cold Protecting -yhdiste auttaa ylläpitämään kosteustasapainoa sekä hiuksissa että hiuspohjassa. Arktisen luonnon tehoaine, mustaherukansiemenöljy, ravitsee ja hoitaa hiuksia sekä auttaa ehkäisemään lisävaurioiden syntyä. Hoitoaine on paksua ja jättää hiukset mukavan pehmeiksi. Poistaa oikeasti sähköisyyden tunnetta hiuksista. Hiukseni ovat pysyneet vähemmän "lennokkaina" tänä talvena.

Koko: 300 ml
Hinta: 14,90e Sokoksen verkkokaupassa
Saatavuus: kampaamoista, Emotioneista ja Sokoksista + verkkokaupasta tai kurkkaa täältä
Plussa: Kotimaisuudesta lisäpisteet - tehty Suomessa




Himoitsisin kovasti silmiini osuneita Premium-sarjan Proteiinituotteita... :)
Seuraavaksi iSMeistä testiin on tulossa MOISTURiSMeja - pysykää kuulolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!