29.10.2015

Venetsialaisen yön Kuningatar

Teaser viime postauksessa lupasi, että palaan lopulliseen yönsinisen iltamekon lakkaukseen heti ensi tilassa. Pidempään mukana viihtyneet muistanevat minun kertoilleen työyhteisön Kesäjuhlista, joissa on aina joku teema. Olen ollut muun muassa avulias Lemmenlaivan työntekijä, glamouria uhkuva Hollywood tähti ja naapurin lehmityttö. Tällä erää teemana olivat Venetsialaiset ja samettinen yö.

Pukuni ollessa samettisen yön mukaisesti yönsininen, tajusin että lakkauksen tulee olla hyvin elegantti, yksinkertainen mutta tummasta puvusta selkeästi erottuva. Kuinka ollakaan, kaivoin kynsille jo toistamiseen tälle kesälle ranskalaisen manikyyrin tarvikkeet enkä kyllä katunut valintaani.



Huokailuttaa jo mainita, että Essien Sugar Daddyhan se siellä taas luuraa pohjalla :) Kuinka voisinkaan olla ilman tätä lakkaa...? Nailvinylsin ranskalaisteipeillä selkeät rajat onnistuvat kerta heitolla ja lakkana on jälleen Ginan valkoinen - kuin toisinto edellisestä ranskalaisesta manikyyristä. Koristeluissa sentään sain vähän eroa, sillä ranskisrajaan piirsin ohuen vapaan käden viivan Color Clubin hopeisella Art Club koristelulakalla. Nimettömiin Born Pretty Storelta syvän siniset niitit ja yksinkertainen lakkaus oli sillä selvä. Miksikö valitsin ranskisrajaan juuri hopeisen koristelulakan?



...koska minulla oli venetsialaiseen tyyliin arvoituksellisuutta lisäämässä hopeinen phantom puolimaski. Olin äärettömän innoissani maskista, sillä se sopi tyyliini täydellisesti. Hieman bling-blingiä, jotain särmää ja tavallisuudesta poikkeavaa, mutta kuitenkin tyylikästä.



Mitäs pidätte?



Huikeat kemut jälleen kerran! Kyllä kelpasi Jukka Pojan yksityiskeikan tahdissa katsella keinuvia lanteita ja iloisia ihmisiä pimenevässä elokuun illassa.










4 kommenttia:

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!