27.2.2014

Mavala Spring Romance 2014 swatches

Kevään ensimmäiset auringonsäteet näillä korkeuksilla kirvoittivat hymyn huulille ihan siitä pienestä syystä, että sain nakata aurinkolasit ensi kertaa silmille autolla ajaessa! Sieltä se kevät tulee, ajattelin ja hymistelin.

Seuraavat kuvat ovat lämpösävyltään hieman entisiä kuvia erilaisemmat johtuen siitä pienestä ja yksinkertaisesta syystä, että vaihdoin valaisimeeni päivänvalolampun. Enkä tiennyt minkälaisen säätövyöryn tyrkkäsin liikkeelle... Kuvamäärä on postauksessa suuri, joten ottakaa tähän väliin pieni sormien venyttely ja koettakaa jaksaa scrollailla alas asti.





Uuden lampun valo on selkeästi edellistä lamppua (Samsung Pleomax 4200K) kylmempää, vai pitäisikö todeta että valkoisempaa ja edellinen on ollutkin lämpimämpää? Tämä uusi on Airamin Day Light, jonka Kelvinit ovat 6500. Taustanvaihtoprojektini on edelleen kesken ja nyt vaihtamani lamppu ei luonnollisesti keskustellut samalla murteella kamerani vanhojen säätöjen kanssa. Huomasin säätöjen päivittämistarpeen harmillisesti sen verran myöhään, että nämä ensimmäiset kuvat eivät ehtineet saada uutta asetusta. Tästä johtuen ihonväri on kuin suoraan kalmistolta, mutta toivon ettei se karkota teitä lakkojen katselusta.




Magic on hennon vaaleanoranssi lakka, joka on varsin ohutta. Se levittyy kuitenkin kohtalaisesti, kun muistaa ottaa siveltimeen maltillisen määrän lakkaa. Vaikka lakatessa ensimmäistä kerrosta Magic vähän raidottui, se silisi lakan kuivuessa. Kahdella kerroksella ei tullut vielä täysin peittävää, joten kynsillä on kolme kerrosta.






Romantic on samalla tavalla hieman ohut lakka, mistä syystä kynsillä on jälleen kolme kerrosta. Lyhyemmille kynsille kaksikin saattaisi olla riittävä.

Alla yksi kuva kahden kerroksen jälkeen selvennykseksi, vapaa kasvu näkyy edelleen:



ja seuraavassa ironisesti "lamppuiloittelua" siitä, kuinka erilaiseksi saman lakan voikaan erilaisessa valaistuksessa saada:



Airamin luonnonvalolamppu 6500K,
ilman säätöjä - not like this!
Samsung Pleomax 4200K

Sinertävän luonnonvalolampun alla lakasta tuli ilman säätöjä fuksianpinkki, Pleomaxin viileän valkoisen valon alla koralliin tai lohenpunaiseen taittava. Lähempänä totuutta, mutta silti aavistuksen liian punainen. Tämän lakkaajan pää oli enemmän kuin pyörällä uusista valaistusmuutoksista ja sen tuomista värilämpötilapohdiskeluista, mutta innostavalla ja kiinnostuneella tavalla. Nyt valaistus olisi saatava kohdilleen.

Tässä otoksia seuraavalta päivältä luonnonvalossa.



ulkona ilman salamaa
sisällä ikkunan läheisyydessä ilman salamaa
Mavalan pressikuvasta voi varmistua, että korallinpunainen on lähempänä totuutta, joten palasin kamerani ääreen ja aloin sorvaamaan valkotasapainoa ja ISO-arvoja uudelle lampulle sopivaksi.




Lopputulos alkaa jo miellyttää omaakin silmää ollen oikeasti väriensä puolesta sitä mitä pitääkin. Kun saan vielä taustan mieleisekseni niin aletaan olla hyvällä pohjalla.



Poetic maalailee kevään pastellisävyjä hempeän hattaraisella vaaleanpunaisella. Kynsillä kolme kerrosta.



    




Graphic on sarjan peittävin lakka, kuvissa vain kaksi kerrosta. Kerrosmäärä on mielestäni hyvä, ettei kuivumista tarvitse odotella niin kauan. Väri on muikean fuksianpunainen, kerrassaan herkullisen räikeä. Pullossa lakan seassa näkyy selkeää shimmeriä, jota voi havaita hieman myös kynsillä.



Lyric, kokoelman runokielinen ja eteerinen keijukainen. Kermanvaalea ja rauhallisen helmiäisenhohtoinen lakka, jossa häivähdys vanhaa roosaa ja vaaleanpunaista. Selkeää toimistolakka-ainesta, jos ei halua aikaansaada keskustelua kynsistään kahvipöydässä. Lyric on myös ohutta, joten vaatii useamman kerroksen, kuvissa kolme kerrosta. Onneksi lakka levittyy hyvin, joten kerrostaminen ei tuota ongelmia.


Todellinen hohtava nudelakka.


Pantonen vuoden 2014 väri on nimeltään Radiant Orchid, säihkyvä orkidea. Mavalan kokoelman viimeinen kaunokainen, Mystic, on juuri tämän sävyinen yhdistäen fuksian, violetin ja vaaleanpunaisen pohjasävyjä. Pantone kertoo säihkyvän orkidean edustavan itsevarmuutta, iloa, rakkautta ja terveyttä. Kun palailee takaisin Mavalan pressikuvaan, Mystic eroaa kyllä aika voimakkaasti todellisesta väristä. Pressikuvassa lakka on selkeästi sinisempi kuin reaalimaailmassa. Kynsillä kolme kerrosta, kaksikin olisi saattanut jopa riittää.



Suosikeikseni nousivat tästä kokoelmasta haasteellinen kuvattava Romantic, räyhäkkä ja peittävä Graphic sekä nyt niin kuumasävyinen Mystic.

Mille lakalle sinä lämpenit eniten?
Is there some Spring Romance in the air?

Tuotteet on saatu testattavaksi blogiyhteistyön kautta.

24.2.2014

Satinoitua kultaa

Lisää Sally Hansenin satiinilakkoja. Kultainen Go Gold osoittautuikin suoranaiseksi ihanuudeksi! Kaksi kerrosta saa aikaan täysin peittävän kultaisen lakkapinnan, jota on sekä ilo katsella että koskettaa. Satiininpehmeä lakkapinta on uusi ja jännittävä tunne tekstuureiden karheuteen verrattuna.



Pronssiin taittuva kulta kimmelsi luonnossa yhtä hillitysti kuin kuvissakin ja kaipasi jotain särmää. Sävynsä puolesta vaikuttaisi olevan lähellä OPIn Love.Angel.Music.Baby'ä, mutta koska en omista kyseistä kaunokaista en voi tehdä vertailua. Mustat leimat ovat Pueenin vanhasta laattasarjasta, mm. Mimaxilla jo uusia kaunokaisia.. ehkäpä näitä isojen kuvioiden laattoja on tilattava, koska joukosta löytyi taas huokailuja aiheuttavia kuvia. Nimettömään kokeilin leimata alle Sallyn satiinikokoelman mustalla Satin Onyxilla, mutta pigmenttisyys ei riittänyt. Varjona se vähän näkyy.









Valoa viikkoonne!

21.2.2014

Sneak peek - Mavala Spring Romance 2014

Pikainen ihastelupostaus Mavalan kevään uusista hemppislakoista, jotka saapuivat tänään! 

Maahantuoja Berner muisti minua kauniin keväisillä kynsilakoilla, joissa on potentiaalia ainakin väriensä puolesta oikeiksi kevään piristäjiksi. Kuvia kokoelmasta on saatavilla vielä hyvin vähän, mutta joistakin sävyistä taitaa olla vanhoja versioita elvytetty uudeksi? Ainakin Romanticista löytyy kuvia vuodelta 2011 ja minulta itseltänikin Mystic-pullo ajalta jota en todellakaan osaa arvioida... palailen aiheeseen.

Shimmerisiä lakkoja on yhteensä kuusi;

Poetic: herkullinen karamellipinkki
Mystic: hienostunut laventeli, vuoden 2014 Pantone-sävyssä Radiant Orchid
Lyric: nude hennon punertava vaalea beige
Magic: kuulas vaaleanoranssi
Graphic: leikkisän hempeä fuksia sekä
Romantic: lämmin korallinpunainen

Nauttikaa kuvista!







Swatcheja tulossa - pysykäähän siis kuulolla. Ja onko toiveita, minkä näistä haluaisitte nähdä ensimmäisenä kynsillä?

Lakat on saatu testattavaksi blogiyhteistyön kautta. En hyödy klikkauksista millään tavalla, vaan linkit ovat vain teille avuksi.

20.2.2014

Testissä: IsaDoran Smoky Eyes -paletti

Omistan omasta mielestäni aivan liian vähän hyviä luomivärejä. Ymmärrän, että tässä maininta omasta mielestäni voisi olla ristiriidassa todellisuuden kanssa, mutta se ei itse asiassa ole. Kun olen löytänyt jonkun ihanan sävyn, jostain syystä en hullaannu hetkessä toiseen palettiin tai nappiin, kuten teen esimerkiksi kynsilakoissa.. Samat luomiväripaletit pyörivät meikkipussissani kerran sinne päästyään (sinne pääsevät siis vain todella toimivat yksilöt) ja pyrin sutimaan siveltimillä luomivärit loppuun saakka, jos ne ovat sen arvoisia käytössä. Tästä täydellisenä esimerkkinä eräs Kikon kullan ja pronssin sävyinen luomiväri (nimestä ei enää muistikuvia) - viimeiseen siveltimenvetoon asti se jaksoi pysyä meikkipussissani, vaikka pannunpohja oli paljastunut jo aikapäiviä sitten ja vain reunat olivat jäljellä. Tarkan markan toimintaa tässä mielessä. Sitten on toki niitä luomivärejä, jotka ovat joutuneet meikkipussikodittomiksi ja siirretty laatikkoon harvoja käyttökertoja varten. Näihin siirtoihin syynä ovat olleet huonot käyttäjäkokemukset erinäisistä syistä.

En muista missä ja milloin törmäsin ensimmäisen kerran tähän IsaDoran Smoky Eyes -palettisettiin. Merkin tiesin markettisarjojen joukossa kohtalaisen pigmenttiseksi, joten kamalaa kuraa en uskonut setissä saavani. Ja ennakkoaavistukseni osui oikeaan: kaunis luomiväripaletti niin väreiltään kuin pakkaukseltaankin. Hullaannuin jokaisesta siinä olevasta värisävystä. IsaDoran syksyn 2013 viiden värin palettisarjaan kuuluu neljä erisävyistä palettia; sini-harmaasävytteinen Smoky Eyes (alla) nimensämukainen ruskeasävyinen Matte Chocolates, roosa-harmaa Creamy Nudes sekä vihreä-liila Highlands. Paletissa on mukana, kuten muissakin näissä IsaDoran kvinteteissä, peili ja sivellin, joten se on kätevä ottaa myös mukaan. IsaDoran värit ovat mukavan pigmenttikylläisiä, joten mattasävyistä saa hyvin peittävän silmämeikin eri-ikäisille luomille eri tilanteisiin.


Smoky Eyes

Mukana myös tämän kevään IsaDoran Ray of Light -kokoelman Eye Lighter Contour sävyssä Limelight, joka on erittäin raikas ja heleän vaaleanvihreä rajauskynä. Sillä saa helposti nestemäisen rajauksen päälle hehkua katseeseen ja se liukuu luomella oikein hyvin. Näitä rajareita on kaksi muutakin pastellisävyä; vaaleanpunainen Pink Opal ja vaaleansininen Blue Illusion.




Käykäähän poimimassa omanne, jos kiinnostuitte.


18.2.2014

Wanhat kynnet

Uskallan veikata, että Wanhojenpäivä on lähes jokaiselle lukion toisluokkalaiselle nuorelle naiselle The Day kakkosvuoden aikana. Päivään panostetaan huikeita summia, tuntimääriä ja energiaa; ja syystä. Päivä, jolloin ollaan kaikkien katseiden alla ja nautitaan ihailusta vaatii panostuksia. Ja ollaan koulun vanhimpia, tietysti. Puvun ja hiusten lisäksi myös muut asusteet ovat suuressa roolissa, eivätkä kynnet näytä nykyään jäävän tämän osaston häntäpäähän. Omat kynteni kyseisenä päivänä mahtoivat olla ihan värittömällä lakalla lakatut (?), mutta ajat ovat onneksi muuttuneet.

Sain kunnian tehdä lakkaukset ihanaan fuksiansävyiseen pukuun. Pohjatyöt oli tehtävä kunnolla, sillä kynnet olivat kuulopuheiden mukaan heikot, liuskoittuvat ja lyhyet. Niinpä annoin laatikostani ajoissa Essien Help Me Grow'n ja käskyn kipaista apteekin kautta biotiinia. Olen havainnut itselleni hyväksi Vitabalansin Biotiini Strong Hair & Nail -tabletit, joissa biotiinia on rutkasti ja kyytipoikana vielä sinkkiä ja L-metioniinia. Tähän väliin lyhyt oppimäärä kynsien ja biotiinin yhteistyöstä: Kynsien ja hiusten rakennusaineena toimii sarveisaine eli keratiini. Kynsilevy koostuu kolmesta keratiinikerroksesta ja niiden välissä olevasta rasvasta. Kynnen juuressa oleva vaalea, puolikuuta muistuttava alue on pehmeää keratiinia, joka kovettuu kovaksi keratiiniksi kynnen kärkeä kohti. Biotiini vahvistaa tätä kynnen keratiinia, sekä nopeuttaa ja lisää kynsien keratiinin muodostusta. Sen vaikutus kynsissä alkaa näkyä noin kolmen kuukauden kuluessa. Jos kynsissä on vähän rasvaa, on kynsi hauras ja liuskottunut. Kynsiä kannattaa siis rasvata! Hivenaineista sinkki edistää kynsien pysymistä normaalina. Biotiinilla ei ole mitään sivuvaikutuksia eikä sitä voi yliannostella, joten se sopii myös lapsille.


Kynsienhoitorutiinit olivat tuottaneet tulosta, sillä seuraavissa kuvissa näkyvät selkeästi vahvistuneet kynnet. Nuoren naisen toiveena oli ranskalainen manikyyri värillisellä kärjellä. 



Pohjalle kaksi kerrosta Essien Sugar Daddy'a, joka on unohtunut kuvista kokonaan. Kärkiin on töpötelty Essien Madison Ave-Hueta pari kerrosta ja sen päälle ChG:n Strawberry Fieldsiä. Säihkeeksi vielä saman sarjan Fairy Dustia ja muutama kirkas strassi niin juhlakynnet olivat valmiit. 




Perinteinen pikkupaniikki saatiin vielä aikaiseksi, kun yhden kynnen lakka lohkesi, mutta ensiapu auttoi ja juhlat juhlittiin tyylikkäästi ehjissä kynsissä ja vaatteissa.


Onnea vielä sinulle, joka lakkauksen omaksesi tunnistat, sekä kaikille muille koulujensa vanhimmille!



16.2.2014

Ystävänpäivä ja kuinka paha tuuli taltutetaan

Kalenterin mukaan Ystävänpäivä tuli ja meni ja blogit pullistelivat toinen toistaan ihanampia Valentine -teemalakkauksia. Omatkin ystislakkaukset olivat oikeana päivänä kynsillä, mutta postausmahdollisuudet kyseisenä päivänä olivat varsin olemattomat. Ihan huvittaa, miten suunnitelmat voivat muuttua lennossa aika rutkasti itsestäriippumattomasta syystä. Ystäviä tulee minusta muistaa läpi vuoden, joten kyllähän nämäkin kynnet voi postata Ystävänpäivän jälkeen kokematta sen huonompaa omaatuntoa. 


Näitä lakkauksia on kasattu useampana päivänä; ensin pohjat (1pv) ja laiskistuminen, sitten valkoiset lakat lounasravintolan pöydässä - hyötyhetki :) (1pv), tämän jälkeen vaaleanpunaiset ja valkoista lisää (1pv) ja vielä Ystävänpäivän aamuna ennen töihinlähtöä hätäiset leimat ruokapöydän ääressä. Ja senhän kyllä huomaa, että leimaaminen on suoritettu rutkasti tavallista nopeammalla sykkeellä... leimojen heilahtelua riitti molempiin käsiin. Mieleen nousee kysymys "Montako virhettä löydät kuvasta?"


Lakkoina Essien Blanc (en ehtinyt hamstraamaan GT:n valkoista, joka on saanut Better Nail Day'n Sissin ansiosta kulttimaineen The Valkoisena) sekä GT:n Candy Floss, jotka levittyivät kahdella kerroksella mukavasti sen enempiä nahistelematta tai aiheuttamatta ihailevia huokauksia. Leimauksiin halusin nostaa OPIn California Raspberryn, joka olisikin toiminut kiltisti, jos kiire ei olisi tuonut liikaa käyttäjäperäisiä virheitä lopputulokseen. Aikaa ei ollut korjailuillekaan, joten ei auttanut muu kuin sutia päällyslakka kynsille, kolauttaa leuka rintaan ja suunnata kohti uusia pettymyksiä. 



Pinkkiä vaatteisiin, että mieli nousisi päivän ansaitsemalle tasolle tai edes hieman ylemmäs sylettävänrumista leimauksista ja matkaan. Vaaleanpunaiset lasit hyppäsivät kasvoille välittömästi, kun töissä sain ystäviltä ihanan iloiset ystistoivotukset ja blondies-keksejä! Maistakaa oi hyvät ihmiset, alkuperäinen ohje täällä. Syntisen hyviä, ja millä muulla kurja mieli voisikaan helpommin tyyntyä ja hymynkare nousta salaa suupieleen kuin rakkaudella tehdyllä herkulla??

Ihanaa tätä päivää kaikille ystävilleni, olette minulle rakkaita vuoden jokaisena päivänä, joten olkoon tänäänkin Ystävieni päivä!

12.2.2014

Satin Glam paratiisissa

Lomailuikävä. Onneksi sähköpostissa ovat jo hetken odottaneet lentoliput keväiseen New Yorkiin toukokuussa! Mutta minulla on ikävä myös rantalomaa. Turkoosia merta, iloisia ihmisiä, uusia tuoksuja ja maisemia. Nämä ajatukset mielessäni tiesin, että ensimmäisenä Sally Hansenin kevään uudesta Satin Glam -kokoelmasta haluan testata tätä Teal Tullea. Lakka peittää yllättävän hyvin, minulla ei ollut siis minkäänlaista kokemusta ko. sarjan lakoista ennen näitä. Kahdella kerroksella saa jo täysin peittävän pinnan ja se kuivaa pehmeän satiinisen tuntuiseksi ja ihan omanlaisekseen; ei täysin mataksi muttei kiiltäväksikään, vaan joksikin siltä ja väliltä. Lakka ei ole lirua, mikä luo omalta osaltaan uskoa näihin. Suti on karvaosaltaan pitkähkö ja kapea, mutta sen käyttöön oppi IsaDoran suomisutien jälkeen yllättävän helposti.


Leimaukseen turkoosin lakan kaveriksi etsin reilun vihreän IsaDoran Paradise Green'in. Hei eikö olekin nimien puolesta kuin istuisi jo palmupuun alla ;) ? *itsesuggestiota* Leimat ovat Pueenin laatasta 46.




Mikähän pakko on ollut taas puristaa pulloa kuin viimeistä päivää kuvissa.. ?

Mitäs mieltä olette tästä uudesta tulokkaasta?