27.10.2014

Halloween kurpitsalyhdyn teko

Halloween-viikko on käsillä.
Koska Halloween on lisännyt suosiotaan meillä Suomessakin, jaan teille omat vinkkini kurpitsalyhdyn tekoon.



Jack-O' lanternin eli kotoisammin kurpitsalyhdyn kaivertamiseen tarvitaan terävää veistä ja jotain, jolla kaapia sisus pois. Itse käytin isompaa Victorinoxin veistä kannen irrotukseen, pienempää koristeluihin sekä metallilusikkaa itse sisällön kaapimiseen. Teräksinen jäätelökauha olisi tässä myös oikein oiva peli. Ja toki tarvitaan käsille myös tussi kuvioiden merkitsemiseen.



Kurpitsan käsittely alkaa kannen irrotuksesta. Tyylejä on yhtä monta kuin on tekijääkin; toiset suosivat suoran hatun leikkausta, toiset kaivertavat aukon pohjaan. Minusta parhaimman tuloksen saa, kun veistä pidetään 45 asteen kulmassa ja leikataan kuusikulmainen kansiosa pois. Muista leikata riittävän suuri aukko, että käsi mahtuu tästä sisään. Näin kurpitsan saa kaavittua tyhjäksi ja sen jälkeen kansi pysyy vielä loistavasti paikoillaan.


 Tässä kuusikulmainen hattu siemenineen.



Ja sitten kaiverruspuuhiin. Hatun irrotuksen jälkeen ovat vuorossa siementen ja rihmaston aggressiivinen repiminen pois lyhtyherran sisältä. Tämän jälkeen jäätelökauha tai lusikka heilumaan ja kaavi kurpitsanlihaa niin paljon kuin irtoaa. Paksuutta on syytä jättää kuitenkin sen verran, ettei lyhty heti suuren työn jälkeen lysähdä kasaan. Homma on ranteille raskasta tai ainakin minusta lihan kaapiminen kävi ihan työstä. [note to myself: hanki se teräksinen jäätelökauha edes tätä varten] Lopuksi tarkista, että pohja on tasainen kynttilää varten.

Siemenistä saa todella maukasta naposteltavaa paahtamalla.


Paahdetut kurpitsansiemenet

kurpitsan siemeniä
oliiviöljyä
suolaa
mieleisiä mausteita

Huuhtele siemenet niin, ettei niissä ole enää yhtään lihaa tai rihmastoja kiinni. Laita ne uunipellille levitetylle leivinpaperille yöksi kuivamaan, hätäisempi kuivattaa saunan lauteilla tai kuivurissa. Pyörittele siemenet ennen paahtoa kevyesti oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja mieleisillä mausteilla. Paista 125C asteessa noin tunti. Sekoittele siemeniä paahdon aikana pari-kolme kertaa noin vartin välein. Purkita siemenet ilmatiiviiseen purkkiin, jossa ne säilyvät parikin kuukautta (teoriassa, mutta käytännössä ne tulevat syödyksi hetkessä..).

Minä maustoin kurpitsansiemenet cayennepippurilla ja paprikalla, mikä osoittautui todella hyväksi makupariksi. Vähän tulisuutta cayennesta ja mukavaa makua paprikasta. 
Kurpitsan lihasta voi ja kannattaakin tehdä sosetta, jota on helppo käyttää nyt sesonkina vaikka kurpitsapiiraaseen tai pakastaa ellei heti ole sille käyttöä.

Kurpitsasose

kurpitsan lihaa
vähän vettä

Tätäkään (kuten monia muitakaan fiiliskokkailuja) en mitannut mitenkään, joten mitta-asteikkoja kaipaavat eivät valitettavasti tästä kostu, elleivät heittäydy epämukavuusalueelle. 

Laita kurpitsanpalat tai kaavittu liha kattilaan ja lisää vettä niin että ne juuri ja juuri peittyvät. Keitä kurpitsaa, kunnes se on kypsää. Soseuta kurpitsa. Poista mahdollinen liika neste ennen soseutusta, jos sitä tuntuu olevan liikaa. Laita kurpitsasose lasipurkkiin ja jääkaappiin tai pakasta.


Ja sitten luovuus irti. Erilaisia kuvatuksia kurpitsaan voi leikeillä ihan mielensä mukaan tai katsoa mallisuorituksia internetin ihmeellisestä maailmasta. Sanaparilla "pumpkin carving" Google löytää kuvahausta huikeita hifistelysuorituksia. Meikäläinen meni ihan perinteisin ottein, jätän miekkoselle tuollaiset Dremeliä vaativat kuvakkeet vaikkapa ensi vuodeksi. 


Piirrä kuva kurpitsan pintaan ja terävällä veitsellä painamalla kaiverra aukot. Ole varovainen sen veitsen kanssa! Näistäkin leikatuista palasista käytin tarkkana marttana lihat soseeseen. Sisäpinnan voi vielä lopuksi valella etikalla niin kurpitsa kestää vähän pidempään parempana.


Tässä lähikuva siitä, miten aukottomasti kansi istuu paikalleen, kun se on leikattu viistosti. 


 Aikas pelottava jo ihan päivällä vai mitä?

Kurpitsaherra omassa elementissään.

Lämpö pehmentää kurpitsan, joten kannattaa miettiä voisiko aidot kynttilät korvata esimerkiksi led-kynttilöillä. Ylläolevassa kuvassa on yksi ledikynttilä sisällä ja hyvin hehkuu. Parhaiten kurpitsalyhdyt säilyvät viileässä, mutta pakkasten aikaan ne kannattaa nostaa vaikka eteiseen odottelemaan.

Spooky!

2 kommenttia:

  1. Upea lyhty! Kivoja nuo reseptitkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rose!
      Ota ihmeessä reseptit vielä tälle vuodelle testiin.
      Meillä kurpitsansiemenet upposivat parempiin suihin samana päivänä :)

      Poista

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!