Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja päälle etsitään pikkumustia ja kimallemekkoja. Jos ylenpalttinen glitterissä pyörähtely ei tunnu siltä omimmalta, säihkettä voi onneksi laittaa hienovaraisemminkin esimerkiksi kynsiin. Rimmeliltä julkaistiin vastottain Love Glitter nimeä kantava kokoelma syksyn ja talven juhliin sopivia kimalletoppereita. Ensimmäisenä esittelyyn pääsee sinivihreä kaunotar A Crush on You*. Kirkkaalla pohjalla on säröttyjä hohtavia sähkönsinisiä ja raikkaan vihreitä glitterhippuja. Glitteriä tulee sutiin runsaasti, mutta kynnelle levitettäessä kerrostamista tarvitaan jonkin verran. Meikkisienellä painellessa samaa ongelmaa ei välttämättä ole kuin näin sudin kanssa toimiessa.
Tässä vielä pikainen näkymä A Crush On You:sta mustaa lakkaa vasten sekä kirkkaalla pohjalla. Päällyslakkaa ei tässä kuvassa ole, jolloin kaikki säröt erottuvat todella selvästi. Toinen kuvaparin kuva sisältää Ra Paintin U P E A N koristelumaalin, joka kantaa osuvaa nimeä Turquoise. Ra Paintin akryylimaali on todella peittävää ja tarkoitettu ammattilaiskäyttöön, joten meikämutsinkaan kädessä tämän ei pitäisi ensihädässä olla kuraa :)
Eikä se olekaan. Maali on hunnutettu ylisöpöön pieneen lasipurkkiin, jonka fontti ja koristelukuviointi vievät ajatukset välittömästi Egyptin hieroglyfeihin tai muihin Lähi-Idän hunnutettuihin maihin. Korkissa komeilee lisäksi kynsiteknikko Aleksandra Wąs'in suosittelukuva. Koska mattaraita ei oikein näyttänyt parhaalta mahdolliselta glittereiden kanssa, sipaisin CesarsShopista saamaani Ra Paintia keskiuraan ja lopputulos oli paljon mieleisempi.
Istuisivatko tämän värimaailman kynnet sinun pikkujouluusi?
* Tuotteet on saatu testattavaksi maahantuojalta blogiyhteistyön kautta.