9.12.2013

IsaDora Holographic Nails, Bling 'n Funky swatch


Hiljaiselooni täällä blogissa on ollut mitä mieleisin syy; olen loikoillut perheen kanssa minilomalla kylpylässä. Puhelitonta ja netitöntä aikaa perheen kesken, ah. Anteeksi tämä hehkutus, mutta ihan pari lausetta vain. Hyvää ruokaa (aamiaiset sen verran ronskin kokoiset, että ei tohdi vaa'alle nousta), keilausta, vesiliukumäkiä tuubilla laskien ja ilman lähes kyllästymiseen asti ja tauotonta rypemistä niin että epäilen vahvasti jälkikasvulle kasvaneen räpylöiden aiheet jo varpaiden väliin. Mutta jos se jotenkin jäi vielä epäselväksi, niin oli mukavata. Koin kyllä hetkellistä harmistusta etten tänne sen suuremmin maininnut olevani enemmän veden kuin wlanin ympäröimä, mutta toivottavasti te ymmärrätte loman tärkeyden.

Mutta nyt esille viimeisiä maahantuojalta testattavaksi saamiani värisarjoja IsaDoran lupaamistani uutuuslakoista. Pohjalla siis Peel-off aluslakka, kynsillä pelkkää Silver Blingiä ja Funky Sapphirea. Molempia värejä kolme kerrosta ja kyllähän tuolta edelleen kuultaa kynsipeti alta etenkin hopeisessa Blingissä. Kynsimallina edelleen Lady Kirsin Kynsien takaa omilla kynsilläni olevien Artistic Nail Design -geelilakkojen takia.
Tuomioni: topperiksi loistava, muttei juuri meikäläistä houkuta sutimaan yksinään kynsille niin montaa kerrosta, että peittäisi. Kimalletta riittää vaikka pikkujouluihin tai uuden vuoden vastaanottajaisiin, siitä harakalta pisteet :)
  

 


Ja muuten tiedoksi niistä UV-kovetteisista geelilakoista, ne kestivät hyvin ultimate testin kylpylässä ja keilauksessa, ei kulmien repsahduksia tai lohkeamisia :) Reipasta viikkoa kaikille!
 


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta:) Nimim. loman tarpeessa myös

    Mulla odottelee vielä tuo sininen testaamista mutta päätin, että käytän sitä jossain talvisessa lakkauksessa. Ideaa pitää vielä muhitella hetki mietintämyssyssä:)

    VastaaPoista
  2. Syvä anteeksipyynnön kumarrus Sissi, mä oon ollu enemmälti poissa blogista tällä hetkellä, joten en ole ehtinyt kommentoida.

    Lähde/ lähtekää minilomalle edes, se auttaa ihan oikeasti! Ei tarvii olla kuukautta reissussa, niin jopa minä unohdan työasiat ja puhelimen (joka tavallisesti lähes kasvaa kädestäni iltaisinkin..) ja voin vain antautua perheen vietäväksi. Uskon, että tiedät mistä puhun... :)

    Jemmaa sinistä johonkin huikeaan lakkaukseen, toi on OIKEASTI Bling (as You can see...)

    Glöginautintoja sinne Sinulle Sissi <3

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!