Tämän lakkauksen taustalla lienee ollut korkeampia voimia. Telepatiaa ainakin, jollei muuta. Facebookin kynsipuolella on ollut pitkä aika sitten jo esillä hieno kuivamarmorointilakkaus, joka sai silloin jo mielenkiintoni, mutten saanut välittömästi inspiraatiota vastaavan tekemiseen. Joku tovi sitten ihanainen Kaisa julkaisi omat versionsa näistä kynsistä ja siitä innostuneena marssin päättäväisin askelin lakkalaatikolle ja aloin tutkimaan mahdollisia tarjokkaita. Tämä on tyyli, jota minäkin haluan kokeilla. Peittäviä pitäisi olla ja selkeästi toisistaan erottuvia lakkoja. Jotain tummasävyistä ehkä, mutta silti jotain blingiä joukkoon (harakka mikä harakka). Näillä mietteillä seisoin Alexini edessä.
Seppälän Nails Hologramin vihreä lakka ja Wild n Mildin mattamusta valikoituivat pariksi ja lisäglitteriä pursusi GT:n 3D Ice -lakasta. Sitten vaan pelottomasti hommiin, vaikken ollut moista tyyliä kertaakaan kokeillut ja päätin, että vaikka millaiset öklö-räpellykset saan aikaan niin julkaisen ne teille. Lisätään sitten vaikka Strömmssit-saldoa jos niikseen. Kuivamarmoroinnissa ei käytetä vettä, vaan kynnelle laitetaan reilu kerros märkää lakkaa, johon kuviot tehdään jollakin ohuella tikulla esim. dotting toolilla. Levitin reilun kerroksen vihreää hololakkaa ja runsaan raidan mustaa rinnalle. Tämän jälkeen sipaisin värien rajalle kerroksen GT:n glitteriä ja dottarilla aloin varovaisesti muodostelemaan erinäköisiä kuvioita kynsille. Sen verran ymmärsin ensikertalaisena, että mitään ylettömyyksiin tähtääviä tuotoksia ei ehkä kannattane heti haikailla. Koska kyseessä eivät olleet mitenkään säännölliset kynnet, oma hyväksymiskyky ei piiputtanut punaisella vaikka dottarin kanssa sainkin harjoitella kieputtelua.
Oppimista tapahtui myös työskentelyn edetessä: vihreä holo EI ollut riittävän peittävää yhdellä kerroksella. Helppo huomata heti yhden kynnen jälkeen. Kerrostusta kaksi kerrosta loppuihin kynsiin pohjalle tällä hololla ja sitten vasta kuivamamoroinnin pariin tuotti jo paljon peittävämmän ja miellyttävämmän tuloksen. Samoin mustan lakan määrän kanssa tuli vähän ylilyöntejä eräissä kynsissä, mutta tekemällähän sitä oppii.
Miksi siis lakkauksessa on ollut korkeampia voimia tai telepatiaa taustalla? No, verratkaapa tästä, lakkaukset ovat olleet kynsillämme samana päivänä. Kiitos Kaisa henkisestä tuesta (tiedostamattasi) lakkausten teon aikana.
Vitsi miten hienot! Etenkin toi lähikuva peukusta on mahtava! Pitää se varmaan miunkin tätä tyyliä jossain välissä kokeilla... :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKokeile ihmeessä, tämä on varsin helppo tyyli ja jos ei tee säännöllistä kuviota niin harjoittelun virheet eivät niin selkeästi näy :)