16.5.2014

Kuviokärjet

Voi kun ideat uusiin kynsiin syntyisivät yhtä helposti kuin nämä! Halusin tehdä kuvioidut kynnet ranskalaisella manikyyrillä, mutta lopputuloksesta ei ollut mitään tarkempaa tietoa vielä siinäkään vaiheessa, kun tartuin koristelusiveltimeen.


Pohjalla Sally Hansenin Nail Rehabia* ja kärjissä kaksi kerrosta GT:n valkoista.


Orlyn mustalla koristelulakalla kiepautin ranskiksen rajat ja sillä samalla piirtelin myös kuvioita. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut todella paljon helpompaa tehdä isotkin ympyrät suurimmalla dottarilla ja pienentää niiden kuivumisen jälkeen pilkkutikkua ja vaihtaa väriä uudelleen valkoiseen ja sitä rataa. Olenhan osannut tämän jo aiemminkin, mutta nyt vaan ei tullut tajunnanvirrasta tuo ulos :)


Nimettömässä rajana Orlyn huikean räikeä neonoranssi, jota en suosiolla uskaltanut laittaa tuota enempää. Näkyi silti kaivolta kotiin :)



Sitten pieni paljastus. Oikean käteni koristelutuotos on mieheni aikaansaama. Olen suorastaan äimistynyt siitä tarkkuudesta, jolla hän keskittyi hommaan ja vertasi vasemman käden valmiita koristeluja omiin tekemiinsä. Näistä irtoaa kyllä itseltäni isot pisteet!




* Tuote on saatu testattavaksi blogiyhteistyön kautta. 

10 kommenttia:

  1. Hienot ku mitkä nää kynnet... Tykkään! Hatunnosto miehelles!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Näissä viihdyin itsekin, ehkä juuri noiden koristelujen erilaisuuden takia :)

      Poista
  3. Siis Wau, mitä kynnet ja Super-wau oikeasta kädestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitosta kiitos. Yllättävän helpolla kivat ja vähän erilaiset kynnet.

      Poista
  4. Tosi makeet! Tykkään ranskiksista joissa on joku juju ja näissä tosiaan on :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Itämaiset tosiaan! Enpä olisi itse keksinytkään, kiitos :)

      Poista

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!