29.12.2014

Joulun jälkimainingit

Phuuuh. Äääh. Jouluähky yllätti bloggaajan (tänäkin vuonna). Elän loikoillen ja mässäillen pelkässä trikoomateriaalissa enkä uskalla edes ajatella työvaatteita, joihin onnekseni ei tarvitse tarttua ennen loppiaista.


 

Kyllä tämä joulun aika on vaan jännää aikaa monellakin tavalla. Lapset odottavat aattoa niin etteivät meinaa nahoissaan pysyä ja kun aatto viimein on käsillä ei päivästä meinaa tulla mitään, elleivät vanhemmat ole osanneet organisoida runsain mitoin järkevää tekemistä ennen pukin tuloa. Aikuisemmalle väelle lienee tuo jouluruoka se jännä puoli. Mitähän sitä tänä vuonna laittaisi pöytään perinteisten rosollien ja kinkun kylkeen? Vai olisiko niin radikaali, että jättäisi koko kinkun pois...? Ei kai sentään, tuntuisi ihan pyhäinhäväistykseltä istua "joulupöydässä" jollei olisi kinkkua tarjolla. Ei, sitä ei voi jättää pois. Ja kun kerran eri makuja on suunniteltu ja haalittu suurella hartaudella pöytään, onhan niitä jokaista maistettava. Tottahan toki. Ja sitten ihmetellään yksissä tuumin, kun niin napinläpeä kiristää että.




Mutta on näinä joulunpäivinä saatu onneksi jotain aikaiseksi kynsisektorillakin, eikä vaan pelkässä murkinoinnissa ja suklaansyönnissä.



Olen istunut tuntitolkulla editoimassa kamerasta valokuvia, jotka ovat lähes pölyttyneet kortille. Lisäksi olen kirjoittanut tekstejä sormet puolipuuduksissa ja totuuden nimissä ottanut kaksi lasia punaviiniä ja glögin tässä joutessani. 


Tätäkin tekstiä tuota yösydännä, vaikka se pullahtaakin ulos vasta päivänvalon valaistessa tienoita. Kiitos Bloggerin ajatusominaisuuden, onpahan teillekin lukemista useampana päivänä!



Ai niin ne jälkimaininkikynnet aka Omat Jouluaattokynnet.



Pohjalla Golden Rosen hologrammilakka 113, kaksi kerrosta. Pohjaväri lakassa on vihertävän hiekkainen, vaikkakaan näissä kuvissa se ei kovin vahvasti holon ja glitterin joukosta erotukaan. Päälle on taiteiltu kuvioita MoYoun Festive kokoelman laatasta numero 04 IsaDoran Paradise Greenillä, joka leimaa todella kivasti. Positiivinen yllätys, vaikka olen tainnut leimailla sillä kyllä aiemminkin. Pikkurilliin on leimattu Konadin valkoisella samaisesta laatasta vain lumihiutaleita sekä nosteltu muutama kappale OPIn Pirouette My Whistlen hippusia. 



Nimettömään on askarreltu pohjalakan päälle IsaDoran Paradise Greenillä ja Teismomin kynsivinyyleillä joulukuusi, joka on saanut koristeluikseen vähän kaikkea. Päällä on Butter Londonin Henley Regatta sekä hexglittereitä ja kultaista glitterpölyä. 



Kynsiin on upotettu perheenkin sietokyvyn rajoilla useamman hetken (tunnin) tuotos. On pohjalakattu ja kuivateltu semikuiviksi. Lakattu uudelleen ja taas uudet kuivamiset. Suunniteltu toki samalla jo mitä kynsille tulee ja sitten alettu puuhaan kynsi kerrallaan. Teipattu, lakattu, leimattu. Mietitty otetaanko teippi pois vai mennäänkö riskillä samalla reunateipillä pari eri lakkaa. Otettu riski, teipattu vähän lisää, lakattu ja todettu riskinotto kerrankin kannattavaksi pikakuivattajan ansiosta, kun muutenkin osattiin olla nopeita työskentelyssä. Muuten varmaan lakkaisin tätä vieläkin ja kirjoittaisin tekstiä vasta hamassa tulevaisuudessa. 

Sitten on siprusteltu vielä kolme-neljä kappaletta lähes näkymättömiä vihreitä glitterhexagoneja koristeeksi joita kukaan muu ei näe (kuin te ja minä) ja ymmärrettävästi vielä Born Pretty Storesta testattavaksi saatua kultaista hilettä on pakko töpötellä kynttilänvaloksi kuusen oksille. Viimeisenä, koko komeuden kruunuksi, OPIn Danke-Shiny Redistä majakkavalo huipulle ja pikakuivattajaa vielä kerros. 

Nii-in. On ne joulukynnet vaan nopeat tehdä, vai mitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!