1.9.2013

Home of nailpolishes

Kynsisirkuksen Kaisa esitteli viikko sitten kynsilakkojensa uuden säilytysratkaisun. Kommentissani menin lupaamaan postausta omasta ratkaisustani. Lakkojeni kodiksi ovat lupautuneet harrastuksen tässä vaiheessa kaksi uljasta samppanjapullon laatikkoa sekä kaunis kenkälaatikko. Nämä alkavat olla jo siinä täyttöasteessa, että oma ja ennenkaikkea miehen kärsivällisyys eivät enää riitä alati jossain muualla pyöriviin lakkapulloihin. Niitähän on luonnollisesti pakko säilytellä myös noiden laatikoiden päällä.. huoh. Alus- ja päällyslakat ovat aina esillä ja kaikki muut oheishärpäkkeetkin pitää saada jonnekin muualle mahdutettua. Testaamattomat lakat ovat vain pussissa erillään, etteivät sekoittuisi laatikoissa majaileviin käytettyihin kavereihinsa. Nykyiset kodit ovat olleet sopivankokoisia, mukavan suojaisia ja erilaisuudellaan huomiotaherättäviä koteja pienille ja suuremmille lakkapulloilleni. Lakkaperheen kasvaessa uhkaavasti eksponentiaalisesti kiihtyvällä tahdilla, olen hyväksynyt tulevan kohtaloni - joudun hankkimaan jonkun laatikoston noille pulloille, siveltimille sun muulle oheismateriaalille. Kerrostaloon muutto on siis heillä edessä, kunhan ollaan yhdessä katseltu spekseihin sopiva muuttovalmis yksilö.



Kotien ovet kiinni, kenkälaatikko lymyää Krugin alla

Kurkistus koteihin




Kaipailen siis suosituksia ja reilua kritiikkiä uusista mahdollisista vaihtoehdoista, etteivät uuden kodin asukkaat tai minä olla heti helisemässä :)

Hyvää syyskuuta Sinulle!

5 kommenttia:

  1. Kukakohan se vasta esitteli Ikeasta ostettua laatikostoa...oiskohan jopa ollut juuri Kaisa, se siis oli paljon kauniimpi kuin Helmer. Mut shampanja laatikko on myös erittäin kaunis säilytystapa.. ;)

    VastaaPoista
  2. Joo, piti käydä tarkistaa, niin Kaisahan se oli, eli ainakin miun makuun istuu toi Alex-laatikosto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siitä minäkin taas muistin, että sen säilytysjärjestelmän on oltava "mun tyylinen". Toi samppislaatikko jos mikä on kyllä NIIN mua ;)

      Poista
  3. Nuo sun laatikot on hauskat! Mutta jos tosiaan ovat jäämässä liian pieniksi, niin mun äänen saa Alex-laatikosto. ;-)
    Ja voithan sä nuo kuitenkin säilyttää ja laittaa sisustuksellisiksi elementeiksi siihen Alexin päälle? Nimittäin ovat hienon näköiset! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tuhannesti Kaisa!
      Mä tykkään kans näistä - ovat persoonalliset ;)

      Poista

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!