27.11.2013

Smells like...

FB:n puolella vihjailin kuvalla leipomuksista. Mitähän tästä oli tarkoitus tulla?


Aivan oikein, piparkakkutaikinaa tietysti!
Odotin kuumeisesti jo lokakuussa, että saisin tehdä piparitaikinaa! Ja kuinka ollakaan, kun olen tätä kuumeiluani nyt viimein jakanut niin useat ovat kertoneet syöneensä piparkakkuja jo syyslomalla, Halloweenina tai jo kolmatta kertaa tälle syksylle! En ole selvästi taikinantekovimmani kanssa yksin.
1,2 kg taikinaa muhi siis jääkaapissa viikonloppuna ja pääsi innokkaiden käsiparien kaulittavaksi ja paineltavaksi. Pienempiä ja isompia Taiteilijoita oli kuusin kappailein pöydän ääressä ja aikaansaannokset mykistävän hienoja. Muut tuotokset jääkööt vielä tässä vaiheessa oman koneeni syövereihin, mutta teitä oletettavasti kiinnostavan kuvasarjan voin tässä ja nyt julkaista.

Kynsihöperöt ystäväni, elämäni ensimmäiset piparkakkukynnet, olkaa hyvä:




 
Ilmeisesti ranskalaista manikyyriä edustavat rantakynnet on kuorrutettu omatekemällä valkoisella ja hempeän vaaleanpunaisella pikeerillä. Koristeeksi luonnonvalkoiset sokerihelmet, ukkovarpaaseen kolmin kappalein. Pinnalle helmimurskaa jäljitteleviä sokerilastuja. Ei vaadi päällyslakkaa eikä pikakuivattajaa. Rauhallinen kuivuminen yön yli toivottua.
 
 
En ole raskinut vielä maistaa :) Mitäs olette mieltä?


5 kommenttia:

  1. Ihana :D
    Mäki tein jo pari viikkoa sitten piparit, pelkkiä sydämiä kylläkin. Mukamas iso taikina oli mut tänään meni viimeset..:P Pien tauko ja kohta pitääki leipoa toinen satsi kun on tyttären synttärit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli meilläkin eka satsi, taikina upposi lähinnä taloon ja Taiteilijoiden masuihin :) Uutta annosta ellei toistakin tulossa takuuvarmasti ennen kuin jouluviikolle päästään.
      Jouluherkkujen teko on ihanaa!!

      Poista
  2. Oi hitto miten suloisia :)) Meillä leivotaan kyllä pipareita vaikka ite en niitä syö mutta johonkin ne silti katoaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits Sissi! Joo minäkään en myönnä syöväni erikoisemmin piparkakkuja...(yeah.)

      Poista

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!