Näiden kuvien ottamiseen sain taas tuhrata yhden raastavan pitkän illan, koska olin päättänyt saada taustan toimimaan. Kuvia tuli pikaisella laskutoimituksella napsittua parisataa, joten ihan pienestä räpsyttelystä ei tänään ollut kyse. Asetukset säätyivät viimein haluamikseni ja voin katsoa kuvia pääsääntöisesti ilman facepalm-efektiä.
Vesimarmorointini ei ole ottanut onnistuakseen, joten päätin työntää pääni taas karhunpesään ja koettaa miten hulvattomat tuotokset saisinkaan tälläerää aikaiseksi. Saamistani opeista yritin noukkia parhaimmat tärpit ja kiitos teidän, kyllä näistä nyt jo alkuun voi sanoa päässeensä! Seisotin vettä, valitsin lakkaa ja kiinnitin ensimmäisen lakkapisaran kupin reunaan. Johan alkoi tapahtua! Huiskis vaan, niin jo oli kauniita kuvioita veden pinnassa ja lakan tarttumisesta tikkuun ei ollut puhettakaan. Mielikuvitusrumpujen päristessä työnsin nimettömän kuppiin ja aloin kaapia ylijäämälakkoja pois mukista. Jonkunasteinen neliapila kurkisteli kynnestä, mutta huomasin, että ehkä Mavalan pinkki Graphic* oli jotenkin niin ohutta, ettei se ollut paksun Golden Rosen keltaisen kanssa toimiva. Niinpä peukaloa varten pikainen lakkalaatikon tarkastus ja tilalle Ginan Orange. Jälleen onnistuneet kuviot veden pinnalle ja uusi yritys hieman erilaisella kuviolla tuottivat erittäin mieleisen lopputuloksen. Ehkä minäkin opin tämän..!
Mutta. Nohevimmat huomaavat, että amatööri oli marmoroinnissa liikkeellä, sillä jotain pieni pää ei enää muistanut. Nimittäin valkoinen aluslakka :), marmoroinnit on dipattu suoraan aluslakatulle kynnelle, mistä syystä ne ovat varsin vaaleasti kuultavia näissä kuvissa. Jospa jalostusaste nousisi seuraaviin kynsiin ja alkaisin muistaa kaikki olennaiset osiot.
Muissa kynsissä China Glazen Sea Goddess -kokoelman Wish on a Starfish, joka sopi sävyiltään marmorointeihin. WOASissa on ihana kullankimallus tekstuurin joukossa, enkä yhtään ihmettelisi vaikka löytäisin tätä(kin) kesällä ruskettuneen ihon kaverina kynsiltäni :)
Näillä menoksi!
*) Lakka saatu testattavaksi blogiyhteistyön kautta.
Apua, mikä sana on "nohevimmat"?!! :D
VastaaPoistaTsemppiä marmoroinnin kanssa! Mua alkaa melkein nyt ärsyttää koko puuhan ajattelukin...
Hi hii, ihanaa tämä suomenkielen monimuotoinen murrekulttuuri! Noheva on vähän samaa tarkoittava kuin fiksu :)
PoistaMä yritän pitää pään kylmänä näiden marmorointien kanssa, kun ovat onnistuessaan NIIN kauniita.
Hihii, en ole tiennyt et noheva ois murresana :)
PoistaMut nää kynnet oli mahtavat! :)
Kivat kynnet. :)
VastaaPoistaKiitos! Näistä tuli jo kesäinen fiilis :)
PoistaNätit.
VastaaPoistaKiitos ja kumarrus !
PoistaKivat kynnet! Itse olen parisen kertaa kokeillut marmorointia ja kasvannut niinä kertoina sellaisen tatin otsikkoon, että jouduin toteamaan jättäväni moiset hommat tulevaisuudessakin taitavammille :D
VastaaPoistaKiitos, kiitos. Kyllä tämä kokeilu oli minullakin pannassa aika pitkät tovit ennen kuin uskaltauduin uudemman kerran puuhaan... Joten riskillä vaan sielläkin liikkeelle :)
Poista